maanantai 24. tammikuuta 2011

Sapiskaa...

Olen saanut hieman sapiskaa, koska en ole päivittänyt blogia aikoihin... Toisaalta eipä tässä kummempia ole tapahtunut ja kamera on pysynyt tiukasti repussa viimeisen puoli vuotta. Siihen on kyllä omat syynsä - syksy sujui vauhdikkaasti ympäri Suomea ajellen, eikä iltaisin ole oikein järkeä kuvata - ainakaan tuolla kalustolla. Muutenkin syksy meni vähän sumussa, koska reissua oli sen verran, ettei oikein kerennyt asettumaan mihinkään...

Joulu tuli vietettyä Kokkolassa ja se meni rauhaisasti perinteitä kunnioittaen. Kiitos vielä perhe Latvamäelle - vaikkei lomaa varsinaisesti ollutkaan, niin silti sai vähän ladattua akkuja hieman kevyemmällä ohjelmalla.

Vuosi vaihtui rauhallisesti naapurin kanssa karaokea laulaen ja heti vuoden aluksi jatkui reissuhommat ihan yhtä reippaasti kuin syksylläkin. Synttäritkin tuli vietettyä kiltisti töissä ;)) Toisaalta niitä sitten juhlittiin sitäkin ankarammin Mirjan ja Sarin synttäreiden kanssa 15.1, jolloin järjestimme Mad Hatter Partyt ystäville. Vieraita saapui 50 ja ilta meni todella rattoisasti bingon ja kippisten merkeissä.

Keväällä on sitten tapahtumaa sitäkin enemmän - Apassionata, keilailta, risteily, Kaunasin reissu sekä Belgian reissu ja siihen väliin vielä sukelluskurssi... Mukava kevät siis tiedossa! Jos vaikka nyt taas innostuisi "päiväkirjamaisesti" juttuja kirjoittamaan vähän useamminkin - sukelluskurssikokemuksista ainakin voisi vähän laittaa muistiin asioita.

Voipi olla myöskin, että seuraavan kerran kun blogia päivitetään on jo syksy ;)))

Ei kommentteja: